L

Työnjohtaja Kuopio

Kuopio, Finland


Kort sammanfattning

L&T Teollisuuspalvelut söker en arbetsledare till Kuopio för processrengöring och avloppsservice. Ansvar för teamet, kundkontakter, säkerhet och utveckling av enheten.

TYÖNJOHTAJA KUOPIOL&T on kiertotalousyhtiö, joka näkee mahdollisuuksia siellä, missä muut eivät niitä vielä näe. Edistämme kestävää materiaalien käyttöä ja vahvistamme yhteiskunnan toimivuutta.

L&T Teollisuuspalvelut Oy hakee Kuopion yksikköön työnjohtajaa prosessipuhdistuksen ja viemärihuollon työnjohtotehtäviin. Tehtävänäsi on hoitaa työnjohdon monipuolisia töitä. Käytännössä siis johdat ryhmäsi työskentelyä tottuneella sekä johdonmukaisella esihenkilöotteella. Vastaat vastuualueesi palvelujen toimivuudesta, nimettyjen asiakkuuksien hoidosta sekä yksikön kehittämisestä. Työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtiminen on yksi tehtävän tärkeimpiä osa-alueita. Vastuullasi on myös hallinnollisia tehtäviä ja oman alueesi arjen sujuvuus, kuten esimerkiksi työvuorosuunnittelu, hankintoja ja ostolaskujen käsittely.

Saatat olla etsimämme henkilö, jos omaat teknisen tutkinnon ja sinulla on aikaisempaa kokemusta työnjohtotehtävistä. Käytännön kokemus teollisuudesta katsotaan eduksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää jämäkkää ja tuloshakuista työskentelytyyliä osana yksikön muuta tiimiä, stressinsietokykyä sekä organisointikykyä ja asiakaslähtöistä palveluasennetta. Haemme potentiaalista ja motivoitunutta tekijää.

Miksi L&T:lle:

  • Pääset osaksi huipputiimiä, jossa ketään ei jätetä yksin ja aina löytyy kollega tai oma esihenkilösi, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia sekä sparrailla!
  • Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi sekä monipuoliset ura- ja koulutusmahdollisuudet
  • Saat käyttöösi modernit ja asianmukaiset välineet ja laitteet onnistuaksesi työssäsi
  • Tarjoamme myös hyvät henkilökuntaedut. Kattavat työterveyspalvelut ja sairauskassan.
  • Tehtävässäsi pääset tekemään merkityksellistä työtä ja kiertotaloudesta totta. Saat työnantajaksesi suuren suomalaisen, vastuullisen työllistäjän!

Heräsikö kiinnostuksesi? Mahtavaa! Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen, vaikka heti tänään, kuitenkin viimeistään 9.10.2026. Työhöntuloprosessiin kuuluu työhöntulotarkastus ja huumeseula.

Edistämme prosessia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätietoja tehtävästä Tuotantopäällikkö Juha Ruuska puh. 050 385 5604, keskiviikkona 30.9. klo 13.00-15.00.

Odotamme innolla hakemustasi!

Lassila & Tikanoja on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on sitoutunut vapauttamaan kiertotalouden potentiaalin yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Yhtiö työllistää noin 2 300 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa ja se on listattu Nasdaq Helsingissä.

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

sewerage cleaner

Erfarenhetsnivå

Chef

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Så snart som möjligt

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Sista ansökningsdag

09.10.2026 (14 dagar kvar)


Kontaktinformation

Juha Ruuska


Mer om Lassila & Tikanoja Oyj

Företags-id

3555336-9

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Helsingfors, Finland

Bransch

Tavanomaisen jätteen keruu

Grundat

2025

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven