Som försäjlingssäljare på Pohjantähd i Kanta-Häme: som egen företagare “egen försäkringsperson” hjälper du kunder med risker och utvecklar kundrelationer.
Tule mukaan rakentamaan uudistuvaa Pohjantähteä ja jätä kädenjälkesi menestystarinaamme.
Haemme tuloksentekijöitä Kanta-Hämeen alueelle
vakuutusmyyjäksi
jota me kutsumme oma vakuutusihmiseksi. Tehtävässä toimit itsenäisenä yrittäjänä, esimerkiksi toiminimellä tai osakeyhtiöllä. Oma vakuutusihminen toimii henkilöasiakkaidemme asiantuntijana heidän riskien tunnistamisessa ja turvaamisessa sekä vastaa asiakkuuksien kehittämisestä koko asiakkuuden ajan. Sinulle on tärkeää asiakassuhteiden pysyvyys ja erinomainen asiakaspalvelu. Kokemus vakuutusalalta on eduksi, mutta tärkeintä on oikea asenne ja motivaatio.
Tapaat asiakkaita Hämeenlinnan kohtaamispisteellämme, verkossa tai asiakkaiden kotona. Käytössäsi on Hämeenlinnan toimisto asiakkaiden tapaamista ja työskentelyä varten. Edustat Pohjantähteä kaikissa kohtaamisissa ja vahvistat yhtiön paikallista tunnettuutta.
Odotamme sinulta
vahvaa paloa myyntityöhön ja asiakkuuksien kehittämiseen. Näytöt myyntityöstä ja pitkistä asiakassuhteista katsotaan eduksi
erinomaisia vuorovaikutustaitoja
halua sitoutua tavoitteelliseen asiakashankintaan ja asiakkuuksien hoitoon
tavoitteista motivoitumista ja valmiutta työskennellä niiden eteen
suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista osaamista
valmiutta toimia yrittäjänä
Mitä yrittäjyys Pohjantähdellä tarkoittaa
vastaat omasta tuloksestasi ja voit vaikuttaa ansiotasoosi
suunnittelet ja johdat omaa päivittäistä työtäsi
hyödynnät Pohjantähden valmiita tuotteita, markkinointia ja tukea liiketoimintasi kasvattamiseen
Tarjoamme sinulle
motivoivan mahdollisuuden toimia yrittäjänä kiinnostavien vakuutustuotteiden parissa
valmiit, kilpailukykyiset vakuutustuotteet myytäväksi
merkittävän asiakaspotentiaalin alueella
taitojesi kasvaessa vastuullesi siirtyy itse hankittujen asiakkuuksien lisäksi myös olemassa olevia asiakkuuksia
kattavan perehdytyksen ja jatkuvan koulutuksen
työskentelyvälineet ja tilat
lämpimän ja mutkattoman työyhteisön tuen, jossa apua saa aina – et jää yksin
Ihmisen kokoisessa vakuutusyhtiössä teemme joka päivä merkityksellistä työtä asiakkaidemme eteen, ja työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää. Tulet osaksi noin kymmenestä oma vakuutusihmisestä koostuvaa tiimiä. Voit tutustua tulevaan työyhteisöösi ja aluetta luotsaaviin franchising-yrittäjiin verkkosivuillamme Yrittäjämme -osiossa.
Lisätietoja antaa mielellään franchising-yrittäjä Jaakko Turtiainen (etunimi.sukunimi@pohjantahti.fi, p. 044 504 1790). Jaakko soittaa sinulle takaisin, mikäli ei ehdi vastata puheluusi asiakastapaamisista johtuen.
Haethan tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 11.10, mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten ethän epäröi hakea! Tehtävässä voit aloittaa sopimuksen mukaan.
Tehtävään valittavan luottotiedot tarkastetaan ja edellytämme vakuutusalaa koskevien säännösten mukaista hyvämaineisuutta.
Säilytämme hakemuksia liitteineen 18 kuukautta valinnan tehtyämme.
Ai mikä Pohjantähti? Vakavarainen vakuutusalan konkari, alalla jo 130 vuotta. Voimakkaasti uudistuva, ketterä ja kehittyvä, asiakkaiden omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. 28 toimistoa eri puolilla Suomea, ja yli 400 ammattilaista asiakkaiden avuksi, joista 8 Juhaa, 6 Hannaa ja 5 Jania. Yksi Pohjantähti, ja kaikki sen puolesta – työskentelyä vastuullisesti, mutta huumorilla ja yhteistyöllä asiakkaan parhaaksi. https://www.pohjantahti.fi/ura-pohjantahdessa/
#ihmisenkokoinenvakuutusyhtiö
Anställningsvillkor
Tyyppi
Heltidsarbete
Yrke
insurance underwriter
Erfarenhetsnivå
Ej specificerat
Palkkatyyppi
Ej specificerat
Arbetssätt
På plats
Anställningsform
Anställning
Vuorot
Sopimus
Fast anställning
Startdatum
Enligt överenskommelse
Resor
Ej specificerat
Lediga tjänster
1
Sista ansökningsdag
11.10.2026