Vi söker en erfaren bas-/platschef till en fast tjänst i Tammerfors och Tavastehus. Du ansvarar för helhetsledning av byggarbetsplatsen: tidplan, kvalitet, arbetsmiljö och samordning.
VASTAAVA TYÖNJOHTAJA TAMPEREELLE – KAKSI ISOA TYÖMAATA KÄYNNISTYMÄSSÄ
Etsimme asiakasyrityksellemme kokenutta vastaavaa työnjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen. Yrityksellä on lähiviikkoina käynnistymässä kaksi isoa uutta rakennushanketta Tampereella ja Hämeenlinnassa, ja etsimme nyt pikaisella aikataululla vahvaa rakennusalan ammattilaista mukaan johtamaan tulevia työmaita. Kyseessä on suorarekrytointi, eli valittu henkilö työllistyy suoraan asiakasyrityksemme työntekijäksi.
Vastaavana työnjohtajana otat vastuuta työmaan kokonaisvaltaisesta johtamisesta aina käynnistysvaiheesta valmistumiseen saakka. Vastaat työmaan päivittäisen tekemisen organisoinnista, aikataulujen ja laadun toteutumisesta, työturvallisuudesta sekä aliurakoitsijoiden ja muiden työmaan osapuolten yhteensovittamisesta. Teet tiivistä yhteistyötä yrityksen muun työnjohdon, projektiorganisaation, tilaajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tehtävässä pääset heti mukaan merkittäviin uusiin hankkeisiin ja vaikuttamaan siihen, miten työmaat viedään onnistuneesti maaliin.
Etsimme henkilöä, jolla on tehtävään soveltuva rakennusalan koulutus sekä aikaisempaa kokemusta työnjohdosta ja riittävät valmiudet toimia vastaavan työnjohtajan tehtävässä. Erityiseksi eduksi katsomme kokemuksen hirsirunkoisten rakennusten toteuttamisesta sekä toimitilarakentamisesta työnjohtajan tai vastaavan työnjohtajan roolissa. Kaikkea kokemusta ei kuitenkaan tarvitse löytyä samasta paketista. Ratkaisevaa on vahva käytännön työmaaosaaminen, kyky johtaa ihmisiä ja kokonaisuuksia sekä ote, jolla asiat viedään suunnitelmista käytäntöön.
Tarjoamme vastuullisen tehtävän kasvavien ja mittavien rakennushankkeiden parissa sekä mahdollisuuden työllistyä suoraan asiakasyrityksemme vakituiseksi työntekijäksi. Palkkaus sovitaan kokemuksen, osaamisen ja tehtävän vastuiden perusteella, ja se sijoittuu arviolta 4 500–5 500 €/kk välille. Työsuhteessa noudatetaan rakennusalan työehtosopimusta.
Työmaat sijaitsevat Tampereella ja Hämeenlinnassa, ja ensimmäiset hankkeet ovat käynnistymässä jo lähiviikkoina. Rekrytointi etenee tämän vuoksi nopeasti ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos harkitset seuraavaa askelta urallasi tai olet kiinnostunut kuulemaan, millaisia hankkeita olisi tarjolla nykyisen työsi tilalle, kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.
Jätä hakemuksesi järjestelmän kautta ja kerro erityisesti aikaisemmasta työnjohtokokemuksestasi, toteuttamistasi toimitilarakentamisen kohteista sekä mahdollisesta kokemuksestasi hirsirakentamisen parissa.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Teemu Soininen
puh. 050 572 1312
REKRY GROUP OY / EIKÄ TÖISSÄ VIELÄ KAIKKI
Satoja tuttuja, tuhansia mahdollisuuksia
Paikallisen liike-elämän tuntemus avaa tuhansia mahdollisuuksia työllistymiseen lukuisille
eri aloille
Haemme jatkuvasti työntekijöitä sekä pitkiin että lyhyisiin työsuhteisiin.
Mahdollisuuksia on tarjolla ikään tai kokemukseen katsomatta, niin kokeneille tekijöille kuin
uraansa vasta aloitteleville, lukuisilta toimialoilta.
Yhdellä hakemuksella monta mahdollisuutta!
Hakemalla meille laajennat omia mahdollisuuksia työllistymisestäsi. Saat meidän laajat
verkostot käyttöösi.
avaat mahdollisuudet myös unelmatyöpaikkasi löytymiselle.
Inhimillisyys, tasa-arvo ja toisten kunnioittaminen ovat meille tärkeitä arvoja. Meillä saat olla
juuri se kuka olet.
Rekry Group Oy on henkilöstövuokraukseen ja suorarekrytointeihin sekä rekrymarkkinointiin
keskittynyt palveluyritys. Toimintamme kulmakiviä on paikallisuus, positiivisuus, aktiivisuus,
tavoitettavuus, nopeus, helppous ja luotettavuus.
Keskeistä toiminnassamme on tehokas ja luotettava rekrytointiprosessi sekä vahva osaaminen
markkinoinnista. Olemme sitoutuneet kohtelemaan jokaista työnhakijaa sekä -tekijää
yhdenvertaisesti ja syrjimättä.
Anställningsvillkor
Tyyppi
Heltidsarbete
Yrke
Construction supervisors
Erfarenhetsnivå
8+ år
Palkkatyyppi
Månadslön
Palkka
4500 - 5500 €
Arbetssätt
På plats
Anställningsform
Anställning
Vuorot
Kontorstider
Sopimus
Fast anställning
Startdatum
Så snart som möjligt
Resor
Ej specificerat
Lediga tjänster
1
Sista ansökningsdag
05.10.2026 (10 dagar kvar)
Haussa kirvesmiehiä Ylä-Savoon
Rekry Group Oy
Osa-aikainen kirjanpitäjä Solutille
Rekry Group Oy
Teollisuuden sähköasentajia Lahteen
Rekry Group Oy
Rakennusapulaisia ja rakennustyöntekijöitä Tampereelle
Rekry Group Oy
Rakennusalan työnjohtajia ja vastaava työnjohtaja Kymenlaaksoon
Rekry Group Oy