S

Kunnanjohtaja, Säkylän kunta

Säkylä, Finland


Kort sammanfattning

Säkylä kommundirektör ansvarar för utveckling av kommunen, livskraft och service. Fokus på ekonomisk kompetens, ledarskap samt att kombinera strategi med praktiskt arbete.

Työotteesi on rohkea, aloitteellinen ja ulospäinsuuntautunut. Kykenet hahmottamaan kokonaisuuksia ja ajattelemaan sekä strategisesti että pitkäjänteisesti.

Työskentelet yhdessä organisaatiomme kanssa elinvoimaisen ja monipuolisen elinkeinoelämän, turvallisten ja houkuttelevien asuinympäristöjen sekä toimivien palvelujen kehittämiseksi sekä asukkaille että vapaa-ajan asukkaille. Myönteinen kehitys näkyy muuttovoiton, uusien työpaikkojen ja kasvavan matkailun lisääntymisenä.

Sinulla on kokemusta johtamisesta, tuntemusta kuntatoiminnasta ja vahvaa talousosaamista. Sinä saat asiat etenemään yhdessä kunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. Osaat johtaa itseäsi ja priorisoida tekemistäsi.

Kunnanjohtajana haluat tehdä työtä Säkylän kuntalaisten parhaaksi, edustaa Säkylää erilaisissa yhteyksissä ja toimia kunnan keulakuvana.

EDELLYTÄMME:
ylempää korkeakoulututkintoa
kokemusta vaativista johtamis- ja esihenkilötehtävistä
VALINNASSA ARVOSTAMME ERITYISESTI:
kuntahallinnon ja kunnanjohtajan tehtäväkentän ymmärrystä
henkilöstöjohtamisen, talousosaamisen sekä laajojen kokonaisuuksien hallintaa
kykyä kehittää kuntaa, vahvistaa elinvoimaa ja edistää uusia mahdollisuuksia strategian mukaisesti
elinkeinoelämän tuntemusta sekä kykyä rakentaa ja ylläpitää verkostoja
hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä selkeää viestintäotetta
kykyä toimia rakentavasti luottamushenkilöjohdon, henkilöstön ja sidosryhmien kanssa
kykyä yhdistää strateginen johtaminen ja käytännön tekeminen
hyvää ymmärrystä kuntien muuttuvasta toimintaympäristöstä
hyvää suomen kielen taitoa sekä tehtävän kannalta riittävää englannin kielen taitoa
itseohjautuvuutta, priorisointikykyä ja halua tehdä työtä Säkylän kuntalaisten parhaaksi

Tarjoamme näköalapaikan kunnan kehittämiseen sekä sitoutuneen ja osaavan henkilöstön. Johtoryhmässä tapahtuu lähivuosina useita eläköitymisiä, joten uudella kunnanjohtajalla on merkittävä rooli kunnan johtamisen ja johtoryhmätyöskentelyn uudistamisessa.

Kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana virkasuhteena. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, ja viran hoitaminen alkaa sopimuksen mukaan. Virkaan valittavan kanssa tehdään kuntalain mukainen johtajasopimus. Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan. Todistus tulee toimittaa 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.

Rekrytointiprosessissa voidaan käyttää ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamaa henkilöarviointia. Valittavasta henkilöstä voidaan tehdä turvallisuusselvitys.
Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta, työavain 743551, viimeistään 23.10.2026 klo 12.00.

Virka täytetään määräaikaan mennessä hakemuksensa jättäneiden henkilöiden joukosta. Suostumusmenettelyä ei käytetä.
Kunnanjohtajan virkaa hakeneiden nimet ovat julkisia hakemusten saavuttua kunnalle. Hakemustietojen julkisuus määräytyy viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain mukaisesti.

Odotamme hakemustasi. Tule mukaan rakentamaan Säkylän kunnan tulevaisuutta!

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

mayor

Erfarenhetsnivå

Högre ledning

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Offentlig tjänst

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Så snart som möjligt

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

KVTES


Sista ansökningsdag

23.10.2026


Så ansöker du

Lisätietoja antavat Pertti Huitu, kunnanhallituksen puheenjohtaja, puh. 050 377 2000, Kari Simula, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, puh. 050 552 8357, ja Teijo Mäenpää, kunnanjohtaja, puh. 044 517 1012.


Kontaktinformation


Mer om Säkylän kunta

Säkylä on noin 6 000 asukkaan kunta Lounais-Suomessa, Satakunnassa. Vahvuuksiamme ovat Suomen suurin kehittyvä varuskunta, erikoistunut elintarviketuotanto, arvokas luonnonympäristö ja aito yrittäjyys...


Företags-id

0139937-5

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

1978

Företagsform

Kommun


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven