V

Tuotepakkaajia, Äänekoski (Joulusesonki)

Äänekoski, Finland


Kort sammanfattning

On vain yksi Valio AURA®, ainutlaatuisen makuinen suomalainen sinihomejuusto, joka on maistunut herkkusuille jo vuodesta 1935. Herkullisen juuston valmistaminen vaatii vahvaa osaamista, innovatiivisuutta ja perinteitä. Tätä kaikkea on Valion Äänekosken juustolassa - siellä mistä klassikkojuusto Vali

On vain yksi Valio AURA®, ainutlaatuisen makuinen suomalainen sinihomejuusto, joka on maistunut herkkusuille jo vuodesta 1935. Herkullisen juuston valmistaminen vaatii vahvaa osaamista, innovatiivisuutta ja perinteitä. Tätä kaikkea on Valion Äänekosken juustolassa - siellä mistä klassikkojuusto Valio AURA® aloittaa matkansa suomalaisten ruokapöytiin.

Tule työkaveriksi meille! Etsimme nyt tuotepakkaajia Äänekosken tehtaalle työskentelemään AURA pakkaustiimissä joulusesongin ajaksi. Työsuhteet ovat määräaikaisia, kestoiltaan noin kaksi kuukautta. Työ on jaksotyötä, sisältäen aamu- ja iltavuoroja, mahdollisesti myös viikonloppuja.

Pääset tekemään kiinnostavaa elintarvikealan työtä, jossa vastaat osaltasi turvallisesta toiminnasta ja oman työpisteen koneiden turvallisesta käytöstä.

Meillä pärjäät, kun toimit vastuullisesti, oma-aloitteisesti ja ennakoivasti. Teet mielelläsi työtä tiimissä positiivisella asenteella, myös itsenäinen työskentely onnistuu sinulta. Olet joustava, sopeudut nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja sinun on mahdollista tehdä myös vuoro- ja viikonlopputyötä. Ymmärrät tarkkuuden, asiakastyytyväisyyden sekä työturvallisuuden merkityksen työssäsi. Edellytämme 18 v. ikää. Arvostamme, jos sinulta löytyy hygieniapassi ja kokemusta tuotantotyöstä.

Me tarjoamme sinulle:

  • Mukavan ja osaavan tiimin tuen sekä hyvän perehdytyksen
  • Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi
  • Ison yrityksen henkilöstöedut ja uramahdollisuudet jatkossa
  • Laadukkaat ja turvalliset työvälineet/työvaatteet

Lisätietoja: Tuotantopäällikkö Anni Alakotila kertoo mielellään lisää tehtävästä. Voit soitella numeroon 050-3983300 , haun aikana arkisin klo 15-16.

Hakemukset: Odotamme innokkaasti apujoukkoja joulusesonkiin. Ensimmäiset aloittavat jo viikolla 40, 1.10. alkaen. Laitathan siis hakemuksesi ansioluetteloineen mahdollisimman pian, viimeistään 31.10.2026 mennessä hakulinkin kautta. Olethan nopea, paikkoja täytetään jo hakuajan aikana.

Me valiolaiset teemme töitä paremman elämän palveluksessa. Innovatiivisessa yhteisössämme kehitetään ja valmistetaan ravitsevia ja rakastettuja elintarvikkeita. Juuremme ovat vahvasti Suomessa, mutta tuotteemme tunnetaan jo 50 maassa. Vienniltämme olemme Suomen merkittävin ruokatalo. Vaalimme työssämme vastuullisuutta, ja yhdessä kumppaneidemme kanssa tavoitteenamme on tehdä maidontuotannostamme hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä.

Olemme kotimaisten maitotilayrittäjien omistama yhtiö. Valiolla on töissä yli 4 000 eri alojen ammattilaista ympäri maailmaa, meijeristeistä insinööreihin ja myynnin osaajiin. Meille on tärkeää, että jokainen valiojengiläinen pääsee kehittymään työssään ja saa siihen parhaat eväät.

Hakusanat: työpaikat Keski-Suomi, työpaikat Äänekoski, työpaikat Jyväskylä, työpaikat elintarvikeala, tuotantotyö, tuotepakkaus, tuotepakkaaja, elintarviketyöntekijä, joulusesonki

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

food production operator

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Sopimus

Tillfällig anställning

Startdatum

Enligt överenskommelse

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

10


Sista ansökningsdag

31.10.2026


Kontaktinformation


Mer om Valio Oy

Företags-id

0116297-6

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Helsingfors, Finland

Bransch

Maitotaloustuotteiden ja juuston valmistus

Grundat

1905

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Fler lediga jobb (0)