V

Apulaisrehtori

Jyväskylä, Finland


Kort sammanfattning

Biträdande rektor vid Valteri-koulu Onerva leder undervisning och pedagogisk verksamhet, ansvarar för stöd för lärande och elevvård samt för att handledningsservicen fungerar. Ej distansarbete.

Valteri-koulu Onerva järjestää esiopetusta sekä perusopetusta kaikilla luokka-asteilla.
Lukuvuonna 2026–2027 koulussa opiskelee 72 oppilasta, jotka tarvitsevat oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Koulupaikat ovat määräaikaisia. Lisäksi ryhmissä opiskelee säännöllisesti tukijaksoilla olevia oppilaita vuoden mittaan. Opetus on järjestetty tiimeihin, joissa toimii konsultoivien erityisluokanopettajien lisäksi moniammatillinen, ohjaajista ja kuntoutuksen työntekijöistä koostuva henkilöstö.
Apulaisrehtorin tehtävä on strategian mukaisesti johtaa ja kehittää koulun opetusta ja pedagogista toimintaa yhdessä rehtorin kanssa. Toiminta edellyttää aktiivista yhteistyötä muiden esihenkilöiden ja apulaisrehtoreiden kanssa opetuksen järjestämiseen ja kehittämiseen liittyen. Hallitset myös itsenäisen työskentelyn ja päätöksenteon yhteisten periaatteiden pohjalta. Vastaat Valteri-koulu Onervan opetuksen johtamisesta, opiskeluhuollosta ja oppimisen tuesta. Tehtävään sisältyy opetusvelvollisuutta 0–8 vvt. Toimit konsultoivien eritysluokanopettajien esihenkilönä.
Lähikouluihin suuntautuvat ohjauspalvelut ovat osa kaikkien arjen työtä ja vastaat osaltasi sen työn onnistumisesta. Verkostoihin osallistuminen, niiden luominen ja kuntayhteistyö ovat apulaisrehtorin keskeisiä tehtäviä.
Apulaisrehtorin tehtävä edellyttää tiivistä läsnäoloa Onervassa ja etätyön tekeminen ei ole mahdollista.

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

deputy head teacher

Erfarenhetsnivå

Chef

Palkkatyyppi

Månadslön

Palkka

4455 - 6683 €

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Så snart som möjligt

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

Vaativuustaso CO08 (4455,17 €). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa 0-50 %.


Sista ansökningsdag

06.10.2026 (12 dagar kvar)


Så ansöker du

Tuulia Kuntsi
Rehtori
puh. 050 366 0003
torstaina 1.10.2026 klo 12-16.

Kontaktinformation

Tuulia Kuntsi


Mer om Valteri-koulu

Valteri on Opetushallituksen alaisuudessa toimiva oppimisen tuen keskus, joka tarjoaa monialaista tukea varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen ympäri Suomen. Olemme kokenut ja osaava oppimisen tuen ku...


Företags-id

2718015-2

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Ej specificerat

Bransch

Ej specificerat

Grundat

2015

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Fler lediga jobb (0)