V

Sosiaalialan ohjaaja/sairaanhoitaja, Villa Future Oy, Lohja

Lojo, Finland


Kort sammanfattning

Villa Future Oy söker handledare/sjuksköterska för stödboende i Lohja Virkkala. Stöd till psykisk hälsa i vardag och rehabilitering samt grupper; sjuksköterska koordinerar läkemedelsvård.

Etsitkö merkityksellistä työtä? Tule osaksi tiimiämme. Tarjolla on tuetun asumisen ohjaaja/ sairaanhoitajan paikka.

Villa Future Oy on yksityinen sosiaalialan yritys. Olemme toimineet vuodesta 2006 saakka. Tarjoamme laadukkaita tukiasumisen palveluita Lohjan Virkkalassa sijaitsevassa tuetun asumisen yksikössä lähinnä mielenterveyspuolen asiakkaille. Työmme on vaihtelevaa, itsenäistä ja hyvin monipuolista. Kahta samanlaista päivää ei ole.

Ohjaajan työnkuvaan kuuluu asukkaiden kokonaisvaltainen tukeminen ja kannustaminen arjessa, kuntouttavalla työotteella. Asukkaiden kanssa tehdään yhdessä ruokaa, siivotaan, ulkoillaan, keskustellaan, hoidetaan virallisia asioita, opetellaan kodin ulkopuolista liikkumista ja sosiaalisia tilanteita ja mikä tärkeintä, välillä vain ollaan. Villassa on myös asukkaille tarjolla erilaista ryhmätoimintaa, jonka ohjaamisesta vastaavat kaikki ohjaajat. Pääset suunnittelemaan sinulle mieluista ja luontevaa ryhmätoimintaa.

Sairaanhoitajana tulisit vastaamaan yksikön lääkehoidon toteutuksen koordinoinnista.

Työaikasuunnittelumme on saanut paljon kiitosta työyhteisöltä. Tiedät työvuorosi pitkälle tulevaisuuteen ja näin ollen omien harrastusten ja muun elämän suunnittelu onnistuu hyvin.

Mitä odotamme sinulta?

Olet koulutukseltasi sairaanhoitaja AMK ja aidosti kiinnostunut mielenterveystyöstä. Joukossamme viihtyy parhaiten positiivinen, huumorintajuinen, oma-aloitteinen ja yhteistyökykyinen henkilö, jolla on taito olla läsnä, kuulla ja kohdata asukkaat yksilöinä. Sinulla on halua kehittää toimintaa ja kykyä toimia yhdessä muiden kanssa kohti yhteistä päämäärää: asukkaiden hyvinvointia. Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa osaamista mielenterveys- ja päihdetyöstä. Työ edellyttää tartuntatautilain mukaista rokotesuojaa, tuberkuloositodistusta, voimassa olevaa Suosikki/Terhikki-rekisteröintiä, voimassa olevia lääkelupia, voimassa olevaa EA- koulutusta, ammattikorttia ja hygieniapassia. Edellytämme hyvää suomenkielen suullista- ja kirjallista taitoa. Mikäli jokin edellä mainituista vaatimuksista uupuu, tuemme kouluttautumisessa.

Tarjoamme mukavan työilmapiirin pienessä yhteisössä, perehdytyksen työhön, työterveyshuollon Mehiläisessä, reilun E-passisaldon, säännöllisen työnohjauksen, sekä yksityisen sosiaalialan TES:n mukaisen palkan.

Lisätietoja toiminnastamme löydät osoitteesta www.villafuture.fi.

Työhakemukset sähköpostitse tanja.rintamaki@villafuture.fi

Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Puhelintiedustelut arkisin klo 8-15 0400 468456 / Tanja Rintamäki

Anställningsvillkor

Tyyppi

Heltidsarbete

Yrke

social care worker

Erfarenhetsnivå

Ej specificerat

Palkkatyyppi

Ej specificerat

Arbetssätt

På plats

Anställningsform

Anställning

Vuorot

Kontorstider

Sopimus

Fast anställning

Startdatum

Så snart som möjligt

Resor

Ej specificerat

Lediga tjänster

1


Lönedetaljer

Yksityinen sosiaali- ja palvelualan TES


Sista ansökningsdag

28.09.2026 (3 dagar kvar)


Så ansöker du

Tanja Rintamäki, 0400 468456 arkisin klo 8-15

tanja.rintamaki@villafuture.fi

Kontaktinformation


Mer om Villa Future Oy

Företags-id

2070529-4

Företagets storlek

Ej specificerat

Plats

Lojo, Finland

Bransch

Ej specificerat

Grundat

2006

Företagsform

Okänd


Sociala länkar

Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Inte angiven
Fler lediga jobb (0)