Olemme yli 8000 opiskelijan ja 500 työntekijän monialainen ja kansainvälisesti suuntautunut korkeakoulu. Länsirannikon vaikutusalueellamme olemme merkittävä osaajien tekijä, kehittäjä, kansainvälistäjä ja yrittäjyyden edistäjä.
Olemme vakaa ja maineikas ammattikorkeakoulu, jonka työyhteisössä on hyvä henki ja tekemisen meininki. Siksi meille on hyvä tulla. Tavoittelemme työkulttuuria, jossa erilaiset ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin. Tarjoamme paljon vapautta ja itsenäisyyttä. Arvostamme kokemusta. Työntekijöillämme on mahdollisuus kasvattaa omaa osaamista ja verkostoa.
Arvoihimme kuuluvat yhteisöllisyys, vastuullisuus ja ennakkoluulottomuus. Nämä arvot näkyvät päivittäisessä tekemisessämme ja luovat perustan inhimilliselle, kestävälle ja uudistumiskykyiselle toimintakulttuurille.
SAMK edistää yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja saavutettavuutta kaikessa toiminnassaan. Toivotamme tervetulleiksi hakijat erilaisista taustoista ja elämäntilanteista.
Rekrytoinnissa huomioimme vain tehtävän hoitamisen kannalta merkitykselliset tiedot ja arvioimme hakijoita tehtävän edellyttämän osaamisen ja tehtävään soveltuvuuden perusteella.
Mikäli tarvitset kohtuullisia mukautuksia rekrytointiprosessin aikana esimerkiksi haastatteluun, henkilöarviointiin tai opetusnäytteeseen osallistumiseksi, voit ilmoittaa tästä rekrytoinnin yhteydessä. Sovimme tarvittavista järjestelyistä mahdollisuuksien mukaan etukäteen.
Hakemusten ja rekrytoinnin yhteydessä toimitettujen henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan sovellettavaa tietosuojalainsäädäntöä ja SAMKin rekrytointia koskevia tietosuojakäytäntöjä.
#KatseTulevaisuuteen #ThinkFuture #MeidänSAMK #OurSAMK
Y-tunnus
2388924-4
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Pori, Suomi
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
2011
Yhtiömuoto
Tuntematon
Tapahtumat
Avoimet työpaikat
6
Sosiaaliset mediat
Yhteystiedot
Sähköposti
Ei määritelty
Puhelin
Ei määritelty
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Laatupäällikkö
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Taloushallinnon lehtori
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Projektipäällikkö
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Taloushallinnon lehtori
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
Tietohallintopäällikkö