R

Perusopetuksen opettajien sijaisuudet lukuvuodelle 2026 - 2027

Rovaniemi, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Rovaniemen kaupungilla on 21 perusopetusta antavaa koulua. Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, ja sillä on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä tuottaa oppilaille jatko-opintokelpoisuus toisen asteen ko

Rovaniemen kaupungilla on 21 perusopetusta antavaa koulua. Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, ja sillä on sekä kasvatus- että opetustehtävä. Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä tuottaa oppilaille jatko-opintokelpoisuus toisen asteen koulutukseen.

Perusopetuksen opetustehtävissä työskentelee luokanopettajia, aineenopettajia, erityisopettajia sekä opinto-ohjaajia. Ilmoita hakemuksessasi millaisista sijasuuksista olet kiinnostunut sekä milloin olet käytettävissä.

Tehtävien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.

Mikäli sijaisuutta ei voida täyttää kelpoisella henkilöllä, voidaan tehtävään valita määräaikaisesti henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito. Lyhytaikaisia sijaisuuksia voivat hakea esimerkiksi kasvatus- ja nuorisoalan opiskelijat tai muut henkilöt, joilla on riittävä tehtävän edellyttämä koulutus ja taito.

Sijaisilta edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta sekä oma-aloitteista työotetta. Lisäksi edellytämme vähintään 18 vuoden ikää ja riittävää suomen kielen taitoa. Arvostamme aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä sekä oppilas- ja hyvinvointilähtöistä työotetta.

Sijaisrekisteriin ilmoittaudutaan täyttämällä sähköinen hakemus osoitteessa www.kuntarekry.fi. Sijaisuuksien tarjoaminen edellyttää, että hakija huolehtii yhteystietojensa ja käytettävyyttä koskevien tietojensa ajantasaisuudesta. Muistathan päivittää hakemustasi tarvittaessa.

Otamme yhteyttä työnhakijaan haastatteluajan sopimiseksi. Haastattelun yhteydessä tarkistamme henkilöllisyyden, työ- ja tutkintotodistukset sekä mahdolliset muut todistukset. Haastattelussa soveltuvat henkilöt kirjataan sijaisrekrytointijärjestelmään hyväksytyiksi sijaishakijoiksi.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

peruskoulun alaluokkien opettaja

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Julkinen virka

Vuorot

Päivätyö

Sopimus

Määräaikainen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

OVTES:n mukainen


Viimeinen hakupäivä

31.01.2027


Hakuohjeet

Koulujen rehtorit ja koulunjohtajat.


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut tuottaa laadukkaita hyvinvointia edistäviä palveluja kaupungin yksiköille. Puhtauspalveluissa vastataan kaupungin eri toimipaikkojen puhtaanapidosta. Ate...


Y-tunnus

1978283-1

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

2005

Yhtiömuoto

Kunta


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty