Riihimäen seurakunnan kirkkoherra (vakituinen): välillinen vaali kirkkovaltuustossa. Teologia ja hengellinen johtajuus sekä johtamis- ja yhteistyötaidot. Haku 9.10.2026 mennessä.
Riihimäen seurakunnan kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jonka toimittaa kirkkovaltuusto. Virka täytetään 1.5.2027 lukien tai sopimuksen mukaan.
Kirkkojärjestyksessä määriteltyjen kirkkoherran tehtävien lisäksi (KJ 8:13 §) Riihimäen seurakunnan kirkkoherralla tulee olla
syvää teologista ymmärrystä, käsitystä kirkon uskosta, avarakatseisuutta ja hengellistä johtajuutta
kykyä ja taitoa johtaa laajaa organisaatiota muuttuvassa ja taloudellisesti haastavassa toimintaympäristössä
hyviä vuorovaikutus- ja henkilöstöjohtamistaitoja
erinomaisia verkostoitumistaitoja ja yhteistyökykyä
lisäksi seurakunta arvostaa ymmärrystä urbaanin kaupunkiympäristön erityispiirteistä, itsenäisen kaupunkiseurakunnan toimintaympäristöstä, monikanavaisesta viestinnästä ja sosiaalisen median merkityksestä sekä halua perehtyä paikkakuntaan ja olla osa sitä.
Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut Suomen ev.lut. kirkon pappi. Virka edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Rekrytoinnissa voidaan käyttää henkilöarviointia. Virkaan valitun on esitettävä tuomiokapitulille hyväksyttävä rikosrekisteriote.
Palkkaus määräytyy hinnoitteluryhmän K40 mukaan. Euromääräinen kokonaispalkka on 6 850 €/kk.
Hakuaika päättyy 9.10.2026 klo 15.00. Hakemukseen liitetään kirkon nimikirjanote kirkkoherran välillistä vaalia varten sekä voimassa oleva lääkärintodistus.
Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kirkkorekryn sähköisellä hakulomakkeella.
Toissijaisesti hakemukset voi lähettää osoitteeseen Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli, Näsilinnankatu 26, 33200 Tampere tai sähköpostitse: tampere.tuomiokapituli@evl.fi, jolloin hakemuksen liitteeksi liitetään vastaukset verkkolomakkeen kohdassa "Tehtäväkohtaiset tiedot" oleviin virkaan liittyviin kysymyksiin.
Tuomiokapitulin haastattelutyöryhmä haastattelee virkaa hakeneet Tampereella 12.10.2026. Tavoitteena on, että tuomiokapitulin istunnossa 14.10.2026 tehdään kelpoisuuspäätös hakijoista sekä annetaan seurakunnalle lausunto kelpoisista hakijoista, jonka jälkeen kirkkoherranvaalin toimittaminen siirtyy kirkkovaltuuston tehtäväksi.
Seurakunta on varautunut haastattelemaan vikaa hakeneita 10.11.2026. Lisäksi seurakunta järjestää kirkkovaltuustolle vaalipaneelin illalla 25.11.2026. Hakijoiden pyydetään huomioimaan kalenterissaan nämä päivämäärät.
Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: hannu.laukkonen@evl.fi tai 0400 926 730.
Sopimustiedot
Tyyppi
Kokoaikatyö
Ammatti
pappi
Kokemustaso
Ei määritelty
Palkkatyyppi
Ei määritelty
Työskentelytapa
Paikan päällä
Työsuhteen tyyppi
Julkinen virka
Vuorot
Joustavat työajat
Sopimus
Vakituinen
Aloituspäivä
Sopimuksen mukaan
Työmatkat
Ei määritelty
Avoimet paikat
1
6 850 €/kk
Viimeinen hakupäivä
09.10.2026 (14 päivää jäljellä)
Hakuohjeet
Messukylän seurakunta on yksi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän neljästä suomenkielisestä seurakunnasta. Seurakunta on jaettu viiteen toiminnalliseen lähikirkkoon. Seurakunnassamme noin 37 000 jäsen...
Y-tunnus
0246828-0
Kokoluokitus
Ei määritelty
Sijainti
Ei määritelty
Toimiala
Ei määritelty
Perustettu
1979
Yhtiömuoto
Tuntematon
Sosiaaliset mediat
Seurakuntapastori
Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli
Seurakuntapastori
Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli
Seurakuntapastori
Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli
Seurakuntapastori, osa-aikainen 80 %
Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli