T

Seurakuntapastori

Hämeenlinna, Suomi


Lyhyt yhteenveto

Lammin seurakunta Hämeenlinnassa etsii seurakuntapastoria maaseutualueen laaja-alaiseen työhön. Painopiste yleisessä seurakuntatyössä ja rippikoulussa. Tehtävään kuuluu myös työalavastuita.

Lammin seurakunta Hämeenlinnassa etsii seurakuntapastoria maaseutualueen laaja-alaiseen seurakuntatyöhön. Lammin ja Tuuloksen alueella pappien työn painopiste on yleisessä seurakuntatyössä (mm. jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, hartaudet, ihmisten kiireetön kohtaaminen ja rippikoulutyö). Tämän lisäksi tehtäviin kuuluu työalavastuita, joiden sisällöstä neuvotellaan kirkkoherran kanssa. Seurakuntapastori on toiminut myös Tuuloksen ruokajaon yhteyshenkilönä.

Odotamme seurakuntapastorilta innostusta ja kykyä kohtaamiseen eri-ikäisten seurakuntalaisten kanssa, yhteistyötaitoja ja seurakuntatyön laaja-alaista osaamista. Tehtävässä tärkeää on kyky tiimityöhön ja itsenäiseen työskentelyyn sekä vastuunkantamiseen. Innostus ja kokemus rippikoulutyöstä ja nuorten parissa työskentelemisestä katsotaan eduksi.
Aikataulullisista syistä emme valitettavasti voi ottaa huomioon niitä teologian maistereita, joilla ei vielä ole pappisvihkimystä.

Seurakuntapastorin virka Lammilla edellyttää mahdollisuutta liikkua laajalla maaseudulla ilman julkisia kulkuneuvoja. Etätyötä valmistelutehtäviin on mahdollisuus tehdä keskimäärin yhtenä päivänä viikossa erikseen sovittaessa.

Virkaan ilmoittautuvan tulee olla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Seurakuntapastorin virka edellyttää teologin maisterin tutkintoa, suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus. Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Rekrytoinnin yhteydessä voidaan hyödyntää henkilöarviointia.

Ilmoittautumiset seurakuntapastorin virkaan Kirkkorekryn sähköisellä lomakkeella 8.10.2026 klo 15.00 mennessä. Liitteeksi tulee laittaa kirkon nimikirjaote seurakuntapastorin virkaa varten. Lomakkeelle on mahdollista liittää myös CV. Virkaan ilmoittautuneiden tulee varautua mahdollisiin haastatteluihin 19.10.2026 klo 10 alkaen.

Viranhoitomääräyksen antaa Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli.

Ohjeita verkkolomakkeen täyttämiseen antaa notaari Hannu Laukkonen: hannu.laukkonen@evl.fi tai 0400 926 730.

Sopimustiedot

Tyyppi

Kokoaikatyö

Ammatti

pappi

Kokemustaso

Ei määritelty

Palkkatyyppi

Ei määritelty

Työskentelytapa

Paikan päällä

Työsuhteen tyyppi

Julkinen virka

Vuorot

Joustavat työajat

Sopimus

Vakituinen

Aloituspäivä

Sopimuksen mukaan

Työmatkat

Ei määritelty

Avoimet paikat

1


Palkkatiedot

3 510,93 €/kk + mahdolliset kokemus- ja suorituslisät


Viimeinen hakupäivä

08.10.2026 (13 päivää jäljellä)


Hakuohjeet

Kirkkoherra Mika Juppala, puh. 040 8049 501, mika.juppala@evl.fi ja nuorisotyönohjaaja Jenni Toivonen, puh. 040 8049 508, jenni.toivonen@evl.fi


Yhteystiedot


Lisää työnantajasta Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli

Messukylän seurakunta on yksi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän neljästä suomenkielisestä seurakunnasta. Seurakunta on jaettu viiteen toiminnalliseen lähikirkkoon. Seurakunnassamme noin 37 000 jäsen...


Y-tunnus

0246828-0

Kokoluokitus

Ei määritelty

Sijainti

Ei määritelty

Toimiala

Ei määritelty

Perustettu

1979

Yhtiömuoto

Tuntematon


Sosiaaliset mediat

Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty
Ei lisätty